Main

December 17, 2005

Kohti Finlandiaa. La 17.12.05

Kun heräsimme lunta oli satanut koko yön, joten Saksa oli aika sekaisin. Kummitäti Bigi laittoi aamiaisen paikalliseen tapaan ja pöydät notkuivat pääasiassa muuta kuin kaurapuuroa.
aamiainen.jpg
Matkalla takaisin etelään nousi pahuksenmoinen lumimrsky. Lunta tuli melkein koko ajomatkan Dortmunduista Nürnbergiin 450 km. Ajoimme osoittain vain 50m km / h. Radiossa oli pelottava uutinen haaamu-ajajasta, joka ajoi väärään suuntaan autobaanaa. Outo juttu. Autobaanan keskellähän on kaide, ettei vahingossakaan voi mennä vastaantulevien kaistalle. Ja liikenteen nopeudet ovat ihan toista luokkaa kuin kotimaassa, 120 km/h on hitaimman kaistan keskinopeus.
Vaikka lumisade hankaloitti liikkumista ja kylmyys tarttui puseroon, niin silti lumentulo tuntui kotoiselta. Olimme kai jo valmiita kotimatkaan.
lumi1.jpg

Illalla kävimme syömässä Blue Monkey -ravintolassa ja valuimme Martin ja Gabin luokse hyrisemään. Huominen olisi pakkauspäivä ja pääsisimme käymään Robert Söllnerin pihasaunassa sekä managerimme Martin omalla soolokeikalla. Se kuulosti mukavalta. Maanataina lennettäisiin kotiin - kohti Finlandiaa.

sauna.jpg
Robertin pihasauna.

martti2.jpg
Martti soolokeikallaan sunnuntaina.
Kuva: Gabi Hofmann

December 16, 2005

"Schwerte is Burning!" Pe 16.12.05

grannies.jpg

Kiertueen paniikki koettiin Dortmundin esikaupungissa Schwertessä. Paria tuntia ennen ovien aukeamista roudatessa huomattiin, että muutama äänipiuha jäi kotiiin. Yhdestäkään tietokoneesta ei saatu ääntä ulos, joten tilanne vaikutti tukalalta. Kaupat olivat juuri sulkeneet ovensa - emme voineet käydä ostamassakaan piuhoja. Managerimme Martti alkoi selvittämään asiaa ja kävi ilmi, että keikkajärjestäjämme Bigin stereoista saataisiin pari piuhaa. Tunnin päästä saimme jo salin raikumaan ja shou saatiin käyntiin.

Toinen keikkajärjestäjistä, Jan, oli reipas henkilö. Hän oli laulanut vessanpönttö päässä "Smells like teen Spirit" -kappaletta ennen Greenhouse A.C.:ta soittaneessa lämmittelybändissä vuonna 1998. Jan oli ollut myös mukana "Star trek generation 4" -elokuvaprojektissa. Kotitekoinen 90 minuuttinen Star Trek parodia 90-luvun alusta oli hilpeää katsottavaa.

startrek.jpg

kunter.jpg

Illan punk-luolalta näyttänyt keikkapaikka Kunterbunt oli entinen uimahalli. Nykyinen lava oli rakennettu siihen missä ennen oli uima-allas.
Janin bändi Desibil esitti hauskankuuloista hc/77-punkkia. Hämmentävin tapahtuma sattui, kun yhtyeen Clash-henkinen taustalakana, jossa oli kirjoitus "Schwerte is burning!" tippui lattialla olevien valospottien päälle. Tämä tapahtui täysin suunnittelematta eikä esiintyvä bändi huomannut koko tapahtumaa. Kuumat valospotit sytyttivät lakanan palamaan. Schwerte meinasi syttyä palamaan oikeasti. Onneksi Bigi sai lakanan sammumaan.

dezibil.jpg

Meidän keikka oli ok. Vaikka emme piuhojen puutteessa saaneet kaikkia koneita toimimaan, silti saimme silti aikaan hyvän menon. Paikalla ollut Ox-lehden toimittaja oli diggaillut reipasta settiämme.

schwertelive.jpg
Löydätkö kuvasta puuttuvat piuhat?

Martin serkku, Australiassa opiskeleva Laura, pyysi lupaa käyttää musiikkia lyhytelokuvassaan. Meille se sopi mainiosti ja painuimme juhlimaan kiertueen viimeistä keikkaa Janin ja Bigin luokse.
antti_ja_martti.jpg
Antti ja Martti takahuoneessa.

takahuone1.jpg
Takahuoneen pöydällä seisoo Partybaum, jonka oksilla kasvaa nakkeja.

pixelheads.jpg
Vimpan keikan jälkeen oltiin aivan pikseleinä!

December 15, 2005

Keltainen sonni. To 15.12.05

Lähetimme postin kautta paketteja kotiin. Postimerkkien ostamisen ja pakettien hintojen selvittämisen lomassa huomsimme, että postin nurkassa seisoi luonnollisen kokoinen muovinen keltainen sonni.
Taas mentiin metrolla Nürnbergiin ostoksille. Ja viimeinkin löytsimme fantsun kolmikerroksisen sarjakuvakaupan, johon tuhlasimme kaikki ylimääräiset rahamme.
sonni.jpg
Postin nurkassa seisoi luonnollisen kokoinen keltainen sonni.

Keikka illalla Raum 4 –klubilla Fürthissä. Paikallisessa lehdessä oli meistä iso kuva menot-palstalla ja eilinen haastattelu Radio Z:ssa oli myös puffannut keikkaa, joten tupa oli suht täynnä ja meno oli kova. Paras keikka pitkään aikaan. Soitettiin toiset enkoreet ja tyytyväinen mangerimme Liimis myi levyjämme kuin siimaa. Turkkilaisesta krääsäkaupasta ostettu vilkkuva jouluvalopallo kruunasi tunnelman.


raum.jpg
Raum4 -klubin lavalta tilattiin juomia kättä nostamalla.
Kuva: Gabi Hofmann

December 14, 2005

Weinerei. Ke 14.12.05

Käynti musiikkikauppa Thomannilla oli elämys. Thomann on yksi koko Euroopan suurimmista musiikkikaupoista. Äimistelimme tavaran paljoutta. Jukka osteli pari mikkiä äänityksiin ja Antti osti midi-kontrollerin, jossa oli paljon nappuloita ja liukuja.

thomann1.jpg
Treppendorfin ainoa kauppa?

thomann2.jpg
Diudi diudi!

Päivällä oli haastattelu Radio Z:ssa, Nürnbergissä. Juttelimme niitä näitä parikymmentä minuuttia ja toimittaja soitti kappaleet Return of the Ninja Droids, Turbo ja Granny Hunt.

z.jpg
Jotkut radiot tarjoavat kahvit haastateltaville. Radio Z:sssa on sen lisäksi myös keltaiset seinät. Kuva: Gabi Hofmann


Weinerei on ravintola, joka aivan oma lukunsa. Lyhyesti sanottuna ravintolassa myydään hyvää viiniä, mutta maksu on vapaaehtoinen. Voit juoda viiniä illan mittaan niin paljon kuin haluat ja poislähtiessäsi voit maksaa haluamasi summan. Ensimmäinen ajatukseni oli kun kuulin tästä: ”Tämä systeemi ei toimisi Suomessa.”
Täällä tämä kuitenkin toimii. Weinerei on yhteisö, johon voi kuulua. Ryhmään kuuluminen saa ihmiset maksamaan viinistään kohtuullisen korvauksen ja ravintola pyöriikin ihan ok. Saat halvalla hyvää viiniä ja pikkusuolaista, hyvässä seurassa, samalla kuulet hyvää musiikkia ja näet taidenäyttelyitä.

Olemme soittaneet Weinereissä joka kerta kun olemme käyneet Saksassa ja niinpä tälläkin kertaa. Uwe, Andre ja kumppanit yllättivät taas. Pientä syötävää oli laitettu: Tiramisua, tummaa leipää, pieniä bratwursteja, kakkuja, sämpylöitä jne. Weinerein setti on Desert Planetilla täällä aina jotenkin erilainen: soitamme täällä kappaleita, joita emme yleensä muualla soita. Nyt vetelimme covereita oikein kunnolla: mm. Nirvanan Rape Me:n, Venga boysien Boom Boom Boomin ja Laura Braniganin You take my self control – kappaleen. Täällä meininki on aina hyvä. Kuulimme jälkeenpäin, että eräs kaveri oli tullut 330 km päästä Leipzigista pelkästään meidän keikalle.

weinerei1.jpg
Weinereissa näkee paljon iloisia ihmisiä, joilla on hyvä maku vaatteiden suhteen.
Kuva: Robert Söllner

valo.jpg
Weinereissä oli Turkkilaisesta romukaupasta ostetun valopallon debyytti.
( Himmeä valopallo hehkuu oikealla puolen pöytää.) Kuva: Gabi Hofmann

December 13, 2005

Jouluoluiden testi-iltamat. ti 13.12.05

Pari vapaapäivää piristää. Kiertueella ei yleensä ehdi keikkapäivinä tehdä muuta kuin raahautua keikalle. Toisinaan vapaapäivä voi mennä pelkkään matkustamiseen. Me otimme ilon irti vapaapäivästä, laitoimme pyykit koneeseen ja metroilimme Nürnbergin jouluiseen hälinään.

hauptbahnhof.jpg

Tiistai-iltana oli ohjelmassa perinteiset Jouluoluiden maistajaiset valokuvaajien Robert Söllnerin ja Barbara Grossnerin luona. Maistelimme porukassa kausioluita ja vertailimme niiden väriä, makua, etikettejä yms. toisiinsa. Viime vuosien voittaja Meister- painmon olut menetti tällä kertaa kruununsa. Meisterin kohtaloksi koitui pullo pilaantunutta olutta testioluiden joukossa.

biertest.jpg

nurnberg.jpg

December 12, 2005

Berliiniläisiä aktivisteja! Ma 12.12.05

Punapäinen kitaristi Harry Coltello ja Geli kutsuivat meidät aamiaiselle luokseen Kreutzbergiin. Aamiaisen jälkeen Harryn bändikaveri Steve kuskasi meitä tyylikkäällä kaasulla kulkevalla Chevyllään ympäri Berliiniä. Otimme promo-valokuvia joissa pönötimme avaruusasuissamme nojaillen jäljellä olevaan Berliinin muuriin, patsastelimme sci-fi henkisessä Sony-Centerissä, Brandenburgin Torilla ja Checkpoint Charlien edessä. Brandenburgin Torilla herätimme huomiota ja ihmiset pyysivät saada kuvata meitä. Ohikulkeva joukko amerikkalaisturisteja tiesi ketä olimme: ”Aktivisteja!”.
Promo-kuvista tuli aivan mahtavat. Näytimme aivan berliiniläisiltä aktivisteilta! Edesssä oli pari vapaapäivää ja olo oli ihan mukiinmenevä kun palasimme jälleen autobaanalle kohti etelää.

berlin_pr.jpg
Berliinin muurilla

berlin_pr1.jpg
Sony-Centerissä

sightseeing.jpg
Ehdimme samalla ihastelemaan nähtävyyksiä.

posing.jpg
Ilmeisesti myös me olimme nähtävyyksiä?

December 11, 2005

Ystävämme Poliisi. Su 11.12.05

Käväisimme Joulumarkkinoilla Prenzlauerbergissa katsastamassa paikallisia pomppulinnoja ja karuselleja, nautimme lasilliset Glüchweinia ja pyörähdimme kahvilla Rovaniemellä opiskelleen Mikan kanssa.

markkinatx2.jpg

Sunnuntai-Illan keikan piti olla Prenzlauerbergissa aika pienessä taidegalleriassa, jossa ei virallisesti ollut lupia baarin pitoon. Edellisenä viikonloppuna keikkapaikkaan olivat tulleet poliisit vierailulle ja käyttäytyneet niin, että järjestäjät päättivät viime tingassa perua koko iltamat. Peruuntuminen oli pieni pettymys, sillä olisimme mielellämme tutustuneet Berliinin poliisilaitoksen tiloihin.
Illan vietimme Hawaji-tyylisessä Tiki Heart-baarissa ja Wienner Blut -rokkibaarissa kitaristi Harry Coltellon ja hänen vaimonsa Gelin mukavassa seurassa.

berlin.jpg
Kesy päivä Berliinissä

bimbobox.jpg
Tiki Heartin Bimbobox

harrystattoo.jpg
Harryn uusi tatuointi. Baijerilainen maisema hänen kotiseudultaan.

December 10, 2005

Norbert ja Saksan kansallislaulu. La 10.12.05

Yö sujui silkkilakanoiden välissä Mos Isley-ravintolan yläpuolella sijaitsevassa huoneistossa. Huoneisto näytti harlemilaisen sutenöörin työhuoneelta. Bordelli-kitschillä ja 70-lukulaisilla rokokoo huonekaluilla luotu tunnelma oli vakuuttava.

moseisley.jpg
The Hustlers´ Lair

Berliinin keikka oli Enzian Bar -nimisessä pikkubaarissa Kreutzbergissä.

enzian1.jpg

Baarin omistaja Norbert oli Saksan Eppu Normaalin, supersuositun Die Toten Hosen -yhtyeen kavereita ja oli kuuluisa levytetystä esityksestään, jossa hän pieremällä ”soitti” Saksan kansallislaulun. Norbert oli tiedotteessaan keksinyt musiikkityylillemme uuden termin: Compumukki, joka oli jonkilainen lyhenne sanoista Computer Music.

norbert.jpg
Norbert Pierumukki

Vaikka alkuillasta ei baariin näyttänyt tulevan ketään, niin lavalle mennessämme tupa oli suhteellisen täynnä. Keikka meni yllättäen mahtavasti, koko baari tuntui hurraavan.

enziancrowd.jpg

Norbert tuli innoissaan keikan jälkeen keittiöön missä vaihdoimme vaatteita ja antoi meille kaikille Die Toten Hosen -backstage passit. Saimme kutsun jatkobileisiin, mutta lähdimme kuitenkin taiteilijaresidenssiin nukkumaan, sillä meillä oli pitkä ajomatka takana. Se oli viisas päätös ja heräsimme puoliltapäivin aika pirteässä kunnossa.

tote_hosen.jpg
Norbert antoi meille Die Toten Hosen backstage passit

stuffedanimals.jpg
Enzianissa toimii myös Berliinin luonnontieteellinen museo. Anttia pelotti.

December 09, 2005

Lions Club. Pe 09.12.05

Hyvin nukkuneina puolelta pävin tapasimme managerimme Martin kun hän tuli noutamaan meitä lentokentältä. Matkalla saimme selviteltyä myös Berliinin majoituksen: Lapin läänin taidetoimikunnalla on Berliinissä taiteilijaresidenssi. Muutaman puhelun jälkeen saimme kuulla, että voisimme yöpyä tuossa asunnossa pari yötä. Mukavaa! Nyt olo tuntui tosi taiteelliselta!
Olimmehan juuri pari päivää sitten saaneet tietää, että saisimme Lapin läänin taidetoimikunnan myöntämän vuosittaisen taidepalkinnon. Palkinto oli suurin Lapissa myönnettävä huomionosoitus taiteen alalla ja yleensä se on annettu perinteisesti korkeakulttuuriksi mielletyille taiteen edustajille.
lions_club.jpg
Lions Club -flaieri

Illan keikkapaikka Stuttgartin Rocker33-klubi oli selkeästi reissun parasta antia. Arcade -huoneeseen asennetut Nintendo pelikonsolit ja takahuoneen massiiviset tarjoilutiskit näyttivät, että järjestäjät tiesivät mitä olivat tekemässä. Keikalla tekniikka toimi ja tunnelma oli ok. Encoreitten jälkeen naureskelimme klubi-illan hauskaa Lions Club-nimeä ja ihailimme siististi viikattuja pyyhkeitä ja matkatelevisiota takahuoneessa.

rocker33.jpg
Klubi päivävalaistuksessa

takahuone.jpg
Keikkajärjestäjämme tiesivät miten muusikot saadaan oikean vireeseen.

takahuone3.jpg
Kuvauksellinen kasa pyyhkeitä ja matkatelevisio takahuoneessa.

arcade.jpg
Nintendo-konsolit arcade-huoneessa olivat pelattavassa kunnossa

stuttgartlive1.jpg
Jihuu!

December 08, 2005

Kohti Germaniaa. To 08.12.05

Rovaniemeltä torstaina aamulla varttia vaille kuusi aamulla lähdettiin ajamaan Tampereelle päin. Pilkkopimeä melkein parinkymmenen asteen talvipakkanen ja pari poliisia nostivat mielialaa kun me nostimme kytkintä kohti Germaniaa.
aamu.jpg

Tampere-Pirkkalan lentokentälle saavuttiin iltpäivällä ennen viittä, auto parkkiin ja kohta olimme ilmojen teillä matkalla kohti Frankfurt-Hahnin lentokenttää. Pehmeän laskun jälkeen havaitsimme, että sää oli kuin lämmin Suomen loppusyksy ja sehän sopi meille, jotka tulimme kylmästä. Ilta päättyi pikkuisessa Hahnin maalaiskylässä sijaitsevaan hotelliin. Hotellin hintoihin sisältyivät asiakkaiden kuljetukset iltaelämään ja takaisin. Iltaruuan jälkeen matkasta väsyneinä kylläkin tipahdimme jo alkuillasta ansaittuun uneen.
hahn.jpg
Talo Hahnissa.