huhtikuu 27, 2005

???!!!

EI VOI OLLA TOTTA! Donkey Kongan oli hieraistava gorillankämmenillään silmiään uskoakseen että Noone vei bongottajilta finaalipaikan! Mielestäni meillä oli kyllä paperissamme paljon hyviä vastauksia tarjolla, mutta tuomarit eivät niistä piitanneet. Myöhemmin illalla noita samoja kämmeniä yritettiin mahduttaa kokokaisena suuhun, ainakin kolme pöytäseurueestamme taisi onnistuakin. Mitäpä muutakaan sitä keksisi, kun Tiktakia lukuunottamatta emme yhtään piisiä tunnistaneet.

Onneksi kuitenkin saimme istua voittajien vieruspöydässä ja ihailla voittomaljaa melko läheltä. Ja kuunnella musiikkia MELKO kovalla kaiuttimen vieressä. Noone ei nimittäin vienyt meiltä eilen ainoastaan kolmossijaa, vaan myös pöydän, kahdesti. Eei, en ole katkera, mutta kyllä nyt tarvittaisiin sitä mahtavaa pasirautiaista, joka aina jalkapallo-ottelun välitauolla hertätetään telkkariin kertomaan, mistä oikein oikein ON KYSE.

Mutta siis tärkeimpään: ONNEA VOITTAJILLE (Poikkarit), ja myös kakkosille (Noooone knows) ja kolmosille (ROOTS)!! Neljännet tosin sitä onnea vasta olisivatkin tarvinneet (DK)... Myös pileet olivat hauskat että kiitos niistäkin. Erityisesti Bookends ja rumpalointikokoonpano suuresti tykästytti.

Palataan areenalle kunhan tomu ja olut ovat laskeutuneet.

Posted by Reetta at 9:27 AM | Comments (1)

huhtikuu 25, 2005

Huomenna pamahtaa!

Juu-u. Visa lähestyy. Pokaaliin kaadetaan kohta shampanjaa, mutta KENEN toimesta?

Donkey Konga on finaalissa ELLEI Noone voita alkukierroksia ja me jäädä läsnäreille. Jos Noone on toinen ja me jäädään läsnäreille, ollaan MOLEMMAT finaalissa. Huiii...

Itse tuon huomenna visaan henkiseksi tueksi pikkusisareni Karjalan konnuilta. Mutta se ei osallistu visaan vaikka istuukin meidän pöydässä.

Missä muuten voi veikata eli vetää pitkää musavisan sijoituksista? Ei kai Veikkaus ei ole jättänyt tätä tienestireikää huomiotta?

Posted by Reetta at 10:45 AM

huhtikuu 20, 2005

Siionin rautaleijona

"Mulla ei oo mitään käsitystä tästä!" oli usein kuultu tuskainen parahdus joukkueemme pöydässä eilen. Jotain sentään tiedettiin tai ainakin arvattiin, mutta ei tarpeeksi. Vähän vaisu meininki oli muutenkin, Nahka-Olliakaan ei taidettu vastata mihinkään.

Nygårdin Vitun suomirokki -artistibongailu oli tuomareilta itsetuhoisen uhkarohkea veto. Minulla olisi mennyt seuraavaan aamuun niitä vastauksia tarkistaessa.

Noonen eilisestä sijoituksesta ei ole tietoa. Taidetaan olla kausipisteissä tasoissa tai vain yksi piste edellä. Ensi tiistain karsintakierroksesta tulee jännä.

Posted by Jaska at 11:44 AM

huhtikuu 19, 2005

CatCat Danger

Matkustan muutaman kerran vuodessa bussilla vanhempieni luokse Keski-Suomeen. Takaisin Rovaniemelle palatessani mietin aina Kätkävaaran kohdalla onko Pekka Pohjolan levy Kätkävaaran lohikäärme saanut nimensä juuri tuosta paikasta ja jos on niin mikä on se lohikäärme. Sen jälkeen mietin yleensä Virpi ja Katja Kätkää, joskus ajatukseni vaeltavat Tauskiin asti.

Posted by Jaska at 7:56 PM

Peace tai turpaan

Piipahdin perjantaina Jyrockissa. Jostakin syystä en kovin hirmuisiin bilemeininkeihin päässyt. Syynä lienee se, että Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivi on vähän huono paikka järjestää tuollaista massatapahtumaa. Hirmuinen tungos ja lavat ovat niin matalalla että tällainen pienikokoisempi kaveri ei artisteista näe mitään, ellei sitten tunge eturiviin mikä ei sekään kauheasti näin pienikokoista kaveria houkuttele.

Esiintyjistä Rättö & Lehtisalo oli kokonaisuutena mieluisin. Keikka eteni hämypopista aerobiciin. Bändiin jallitetun Aavikko-rumpalin (kuka muistaa nimen?) nakuttelua oli hauska seurata (tämän keikan ajaksi tungin sinne eturiviin). Ei ollutkaan pelkkää legendaa, että ensimmäisen Rättö & Lehtisalo -levyn kompit on soitettu yhdellä rumpukapulalla. Playbackina esitetty encore oli varmasti ainakin meta-post.

Paskan juontojen lomaan sijoittamat täsmäpommitukset toimivat myös. Ei sitä yhtä biisiä enempää kestäisikään kerrallaan. Lowlife Rock'n'Roll Philosophers oli lavalla menevämpi kuin levyllä. Virolainen Popidiot huvitti Owner of a Lonely Heart -coverin verran. Jimi Tenorin yhdenmiehen show ei jaksanut innostaa kun ei niitä viittasysteemejä edes nähnyt. Loput esiintyjät menivät vielä enemmän ohi.

Väsymys ja olut alkoivat viedä voiton miehestä siinä vaiheessa yötä kun eniten ennakkoon odottamani ruotsalainen Dungen roudasi vintagekamojaan lavalle. Sinnittelin pari ensimmäistä biisiä ja poistuin paikalta. Petri saa kertoa lisää, sekin oli siellä.

Posted by Jaska at 5:37 PM

huhtikuu 13, 2005

KESÄMUSAVISA

Kuka on kesällä Rollossa? Ite ainaski. Ja voisin päätellä ettei Lapin kesästä moni muukaan raaski poistua. Joten miten olisi musavisan kesäkausi? Ei laskettais kausipisteitä vaan joka visa olisi itsenäinen taistonsa, paikalle voi tulla sellaisina tiistaina kun on maisemissa. Vois jopa kokeilla sekajoukkueita (hui)!

Pysyisi kunto yllä eikä pääsisi musalihakset löystymään.

Posted by Reetta at 10:54 AM | Comments (5)

Säätöjännitettä

No huhhuh, olipa visainen visa ainakin tiskin takana. Hurjaa hommaa olla tuomarina ja tarkastajana ja diitseinä ja juontajana juoda vielä oluttakin samalla!

Vaikka olimme pitkään ja innolla valmistautuneet tuomarotoverini kanssa kisaan, emme kyenneet välttymään epätiedoilta. Tässä visassa pelkkä oikeudenmukaisuus ei riitäkkään (toisin kuin kaikissa telkkarin oikeushuonesarjoissa) vaan pitäisi ihan tietääkin jotain.

Eli esimerkiksi ne rautavaaran leffat meni kyllä ihan tuopin alle: lähteenämme olivat kokoelmalevyn kannet, joissa ei luetellakaan kaikkia leffoja vaikka niin annetaan olettaa (=annan itseni olettaa). Joten syvä anteeksipyyntö väärin tuomituista vastauksista!! Juicea ei voine perustella millään muulla kuin huonolla suomenkielenymmärtämisellä. Useiden lähteiden mukaan kappale on "Juicen" tai "Juicen alkuperäinen" joten ei sitten tullut mieleen, ettei säveltäjä/sanoittaja/artisti olisi itte ekaa kertaa biisiä esittänyt (enkä usko vieläkään :).

Mutta selitykset sikseen. Ensi kerralla kysytään vain vuosilukuja. Onneksi elämä ei ole yhtä julmaa kuin Musavisa.

Ensi kerralla on kuumottava kisa tiedossa, armoton taisto finaalipaikoista. Pitäisköhän kasvattaa playoff-parta?

Posted by Reetta at 10:49 AM | Comments (2)

huhtikuu 8, 2005

Painetta ja harmistusta

Ensi tiistaina kaksi meidän omasta Donkkari-joukkueesta saapi lipittää tuomarikaljaa. Käynnissä oleva tuomarointia koskeva mediapolemiikkikritiikkipeli on saanut aikaa paineita ja skeptisyyttä (joutunen pian varmistamaan äitinikin nimen netistä ennen kuin uskallan kirjoittaa sen). Paineen alaisuudessa olisi helppoa turvautua ah niin kihelmöivän jännittäviin ja haastaviin vuosilukukysymyksiin, koska niiden totuudenmukaisuuden tarkistaminen pitäisi olla suht helppoa. Mutta ei, emme ole niitä jotka ylittävät aidan matalimmalta kohdalta (koska se kohta sattuu harvoin omalle kohdalle, pah).

Ja sitten huomio. Kauden viimeinen varsinainen visa 19.4 on saanut kovan luokan kilpailijan. Järkytyin syvästi kun eilen havaitsimme, että muutamien visailijoiden hartaasti odottama KOM-teatterin vierailunäytös osuu JUURI musavisan päälle viikon päästä tiistaina!! Ovatko nämä niitä elämän vaikeita ja tuskallisia valintatilanteita, joiden tulosta jo päiväkodissa muistettiin varoittaa?

Posted by Reetta at 10:55 AM | Comments (1)

huhtikuu 6, 2005

Oisit mulle suurin apinamies, kenties

Taas kerran Kongalle irtosi pelkkä sääliläsnäolopiste, vaikka finaaliin asti päästiinkiin. Turhan yksipuolinen kyllä oli pupuliimalaisten musiikkivalikoima, suomalaista/suomenkielistä musiikkia ja ei-rokkia olisi kaivattu kovasti lisää.

Visan jälkeen piti tarkistaa Bowien Berliinin-levyjen (Low, Heroes) tuottaja ja oikeassa tuomarit olivat. Vaikka juuri Brian Enosta nuo levyt tunnetaan, niin Eno on merkitty kappaleesta riippuen säveltäjäksi ja/tai muusikoksi.

Superyllärikysymyksessä allekirjoittaneella tärppäsi kerrankin. John McLaughlin ja Carlos Santana toivat kongalaisten pöytään pikkusuolaista.

Kirjoittelin pari päivää sitten Rootsien kommentteihin seuraavan jutun, mutta jostakin syystä se ei ole tullut näkyville:

"Ehkä ensi kautta varten pitäisi laatia yksinkertainen tuomarointiohje jossa väännetään rautalangasta ihan perusjutut. Ensikertalaiselle visanpitäjälle sellaisesta olisi varmasti apua.

Pelkkä marmattaminen ei auta jos asian eteen ei mitään tehdä. Uudistetut visasäännöt ovat hyvä esimerkki siitä, että porukalla saadaan mieltä painavat asiat korjattua."

Että semmoista.

Posted by Jaska at 9:51 AM | Comments (2)

huhtikuu 2, 2005

Proge tulee ja proge tappaa

Guardianin jutun mukaan progesta saavat nyt tykätä muutkin kuin vanhat pierut. Jään mielenkiinnolla odottamaan minkä nimen brittilehdistö keksii mahdollista uusioprogebändien tulvaa niputtamaan. "New Weird America" taitaa olla se viimeisin neronleimaus. "Post-rockista" on kyllä paha pistää yhtään paremmaksi.

Posted by Jaska at 5:28 PM