|
heinäkuu 18, 2004 Fuyu family
Kuvat: 1) Fuyu-sanin isä grillaa, 2) Ilotulitus ja 3) Fuyu-san vasemmalla koira sylissä. Eilen illalla Fuyu-san, Lapin yliopiston ensivuoden japanilainen vaihtari vei minut kotiinsa illalliselle. (Teini)tyttömäiseen tapaan hän oli kutsunut mukaan pari toveria vahvistukseksi, ettei isoa ja rumaa gaijinia tarvi yksin kohdata. Ohjelmassa oli grillausta, à la japonese. Siis lihaa, lihaa ja vielä vähän lihaa. Ja olutta. Oli niin porsasta, härkää kuin lammasta. Eri kohdista leikeltyny. Mm. posket ja suolisto oli hyvin edustettuna grilliritilällä. Onneksi mukana oli tälläkertaa myös mereneläviä: suuria simpukoita ja katkarapuja (ebi) sekä suurta herkkuani grillattua kalmaria (ika). Harmi ettei sitä taida löytyä Rovaniemen klaanista. Grilliherkku parhaasta päästä! Myös yllätyksekseni japanilaiset makkarat olivat oikein maukkaita, joskin aika pieniä kotoisiin putkihaukiin verrattuna. Fuyu-sanin äiti myös kiikutti pöytää suuren kasan itsetekemiä lohi-onigirejä jotka myöskin maistuivat.
Illan pimetessä siirryttiin sisätiloihin, jossa hieman mainostin Rovaniemeä kaupungin virallisen esittelymultsarin avulla. Harmi vaan, että sekin alkaa olla jo ikääntymässä, vaikka varsin kattava historiallisesti onkin. Fuyun isä paljastui varsin päteväksi huonekalumuotoilijaksi ja varsin innokkaasti esitteli minulle tuotoksiaan aina päättötyöstään asti. Muu perhe ei kyllä ollut kovin innokas moisesta. Olivat tainneet nähdä kuvat jo tuhat kertaa ennenkin. Isä osasi myös kohtalaisesti englantia, mitä ei valitettavasti voi Fuyu-sanista sanoa. Hieman arvelluttaa hänen pärjäämisensä Rollossa. Ainakin aluksi. Japanilaiset kuitenkin opiskelevat englantia yhtä paljon kuin suomalaisetkin. Heillä täytyy olla suuri passiivinen sanavarasto, joka vain tarvii repiä esille sieltä jostain. Ainakaan rohkeudenpuutteesta häntä ei voi syyttää. Myös suomenkielenoppikirjan oli hankkinut ja läpi kahlannut. Tosin kovin älykästä keskustelua ei ainakaan vielä suomeksi voinut käydä. Samaa voi kyllä sanoa minun japanistani. Valitettavasti. Fuyun isä tulee Suomeen työmatkalle (ja saattamaan tytärtään) elokuun lopussa. Itseasiassa samana päivänä kuin minäkin. Ja osuvatpa Ouluunkin samoihin aikoihin kuin minäkin. Ehkä jotain kaupunkikierrosta pääsen pitämään. Mutta sen näkee sitten elokuussa.
VigRX is proven to be the safest, most effective and completely noninvasive method for increasing the pleasure of your reinvigorated sexual health. Lähettäjä: fleshlight at 14.11.04 00:37Nice blog you have here, great guys! Merely fact-minded sciences make merely fact-minded people. Lähettäjä: penis enlargement product at 18.11.04 03:14As the brain changes are continuous, so do all these consciousnesses melt into each other like dissolving views. Properly they are but one protracted consciousness, one unbroken stream. Lähettäjä: penis enlargement pill at 18.11.04 04:33My first act of free will shall be to believe in free will. Lähettäjä: hgh at 18.11.04 06:15Modern art touches a sore spot, or several sore spots, in the ordinary citizen of which he is totally unaware. The more irritated he becomes at modern art the more he betrays the fact that he himself, and his civilization, are implicated in what the artist shows him. Lähettäjä: penis pill at 18.11.04 20:09On earth there is nothing great but man. In man there is nothing great but mind. Lähettäjä: vimax at 19.11.04 00:08Insomnia can become a form of contemplation. You just lie there, inert, helpless, alone, in the dark, and let yourself be crushed by the inscrutable tyranny of time. Lähettäjä: small penis at 19.11.04 01:37Since each person, as an individual, is the not-being of the other, it is never possible to eliminate non-understanding completely. Lähettäjä: penis enlargement at 23.11.04 06:54Restore your looks, health, energy and physical abilities to the levels of a robust young adult! Lähettäjä: hgh at 23.11.04 20:44
Lähetä kommentti
|